maanantai 29. lokakuuta 2007

Warcraftin matkaopas: Hirttoshow


Kovin monesta paikasta Warcraftin maailmaa ei löydy tällaista nähtävyyttä. Dalaranin raunioilla mies riippuu hirttolavalla hirressä ilmeisen epäterveellisen värisenä. Mikään ei kerro kuka tämä henkilö oli eläessään tai miksi hänet hirtettiin. Oliko hän murhaaja tai mielipiteensä liian radikaalisti ilmaissut kaveri? Maanpetturi? Rivipahis? Mikäli jollakulla on tietoa muista vastaavista tapauksista, kertokoon sen välittömästi.

perjantai 26. lokakuuta 2007

Unlimited Escapism vol. 0: Shock your senses


Suomalaisen machinima-tekijä Baron Soosdonin Unlimited Escapism -elokuvat ovat saaneet jatkoa. Vol. 0: Shock your senses on aikaisempia videoita pitempi ja massiivisempi tuotanto, aikaa Soosdon kertoo elokuvan tekemiseen kuluneen kolmisen kuukautta. Kokonaan yksin ei Soosdon ole videotaan väsännyt, vaan UEv0: Sys on useamman tekijän yhteistyön ansiota.

Soosdonin mukaan UE-sarjan elokuvilla ei ole juonta. Tieto tästä helpottaa katsojaa, sillä monimutkaisen kokonaisuuden ja paikoittain kaoottisen grafiikkailotulituksen keskellä juonen etsimiseen tarttuminen vähentää katselunautintoa. Sen sijaan katsoja voi irroittautua loogisen jatkumon hakemisesta ja nauttia tunnelmasta, menevästä musiikista ja upeista tapahtumasarjoista.

UEv0: Sys -elokuvassa on hyödynnetty paitsi World of Warcraftin maailmaa, myös muista peleistä on napattu hahmoja, tiloja ja tapahtumia. Edustettuina ovat mm. Bioshock ja Unreal Tournament. Myös elokuvia on leikattu mukaan kokonaisuuteen, esimerkiksi Terminator 2:ssa kuvattu ydinräjähdys on saanut osansa Sys:issä. Lisätietoa elokuvan tekemisestä voi lukea Soosdonen blogikirjoituksesta The making of UEv0: SYS.

Baron Soosdonin uusin työ on mielenkiintoinen ja hengästyttävä kokonaisuus. Youtube-streami ei tee oikeutta elokuvan visuaalisuudelle, joten kehoitan Soosdonin tavoin pysymään kaukana heikkolaatuisista streameista. Parempaa on tarjolla.

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Warcraftin matkaopas: Silmyr-järven putoukset

Rentouttavaa iltapäivää kalastelun parissa etsivän kannattaa matkustaa Silmyr-järven putouksille (37,6), jossa Zangarmarshin vedet kohisevat rauhoittavasti laskiessaan tähän Terokkarin ja Zangarmarshin rajan tuntumassa sijaitsevalle järvelle. Aika tuntuu pysähtyneen. Uskomatonta kyllä, paikka on vain kivenheiton päässä Outlandin suurimmasta asutuskeskuksesta Shattrathista. Matkailija voi siis siirtyä rauhoittumaan tänne kaupungin kuhinasta illan päätteeksi kun kauppiaiden ja ravintoloiden tarjonta ei enää jaksa huvittaa.

Jokaisen kalastajan tärkein opaskirja El's Extreme Anglin' tietää kertoa, että näissä vesissä parhaiten viihtyviä kaloja ovat Barbed Gill Trout, Spotted Feltail ja Golden Darter. Jotta kalastusreissu ei päättyisi turhautumiseen, kannattaa kalastustaitoa olla välineiden kera laskettuna 400-450 pistettä tai saalis jää ohueksi. Kalansaaliiseen ei täällä kuitenkaan kannata kiinnittää liikaa huomiota, vaan antaa vesiputouksen rauhoittavan äänen ja kuohunnan vallata aistit.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Amaranth ja paroni



WoW-videoiden saralla on nousemassa uusi tyylisuuntaus. Videomateriaalia on yhdistelty eri peleistä, joskus jopa elokuvista, videota on käsitelty runsaasti ja erikoistehosteita lisätty, leikkaukset ja sommittelut ovat tarkoin harkittuja, jälki on persoonallisen tyyliteltyä.

Tätä uudenlaista tyyliä edustaa tämäkin video, johon on musiikiksi otettu Nightwishin kappale Amaranth. Videon on julkaissut tuore nimi Mike Brock Fishspit Productions -nimen alla. Videon voi ladata parempilaatuisena sivustolta Warcraftmovies.com. Se on myös erittäin suositeltavaa, sillä Youtube-versio ei tee lähimainkaan oikeutta musiikkivideon visuaaliselle ilmeelle.

Vaikutteita video on selvästi saanut muilta vastaavan tyylisuunnan edustajilta. Näistä mainittakoon suomalainen Baron Soosdon, joka valmistelee parhaillaan WoW-videosarjaa Unlimited Escapism. Sarjasta on julkaistu neljä osaa trailereineen, aika huikeaa katseltavaa*. Soosdonin videot ovat tällä hetkellä epäilemättä laadukkainta suomalaista WoW-videoantia, ja videot kilpailevat suosiosta myös kansainvälisellä tasolla.

Tälläkin miehellä on muuten (ymmärrettävästä syystä) oma suomihevilinkkinsä, sillä musiikkivideossa I'm so sick esiintyvän blood elf -laulajan sukunimi on kunnianosoitus vuonna 2005 lopettaneelle Sentencedille.

* Varoituksen sananen: Sivusto Stage6 vaatii selaimeen ladattavan Divx playerin, joka tuntui aiheuttavan selaimessa ärsyttävää jumittamista Firefoxia käytettäessä.

torstai 18. lokakuuta 2007

Hallow's End - kurpitsojen aikakausi on täällä

Warcraftin oma Halloween on alkanut. Kaksiviikkoisen Hallow's End -tapahtuman aikana kurpitsat kansoittavat kaupunkeja, päätön ratsumies terrorisoi kyliä ja Scarlet Monasteryn hautasmaata ja ihmiset lentelevät luudilla.

Tapahtuman aikana majatalojen ylläpitäjiltä voi myös lunastaa kerran tunnissa oman pussillisensa hupia. Joskus pussista saattaa putkahtaa trollinaamari.

Päättömän ratsumiehen murhaaminen näytti saavan suuren suosion pian tapahtuman käynnistyttyä aamuyöllä - useita ryhmiä Hordea ja Alliancea tungeksi Scarlet Monasteryssa serveriaikaa aamukuuden ja -seitsemän tienoilla. Kukapa ei olisi innoissaan ilmaisista epiceistä tai siitä ikiomasta lentävästä luudasta?

Mortal Ken Guild -sivusto on koonnut kattavan listauksen tapahtuman aikana tarjolla olevista tehtävistä kuvauksineen.

Historiaosuus

Undeadit viettävät Hallow's Endiä juhliakseen Forsaken-kansana tunnetun ryhmän vapautumista Sylvanaksen johdolla Lich Kingin vallasta. Muistona tästä Sylvanas pitää lyhyen puheen, minkä jälkeen sytytetään tuleen heinistä rakennettuja mieshahmoja ja tuhritaan kasvot nokeen. Syytä Alliancen tai muiden Horde-kansojen juhlimiselle ei ole tarkkaan tiedossa, joskin Horden yhteinen juhlinta vielä luontevasti selittyy laumahengellä.

Hupia kiitureilla

Allekirjoittanut pitää lentävää luutaa kansanjuhlan erityisen kekseliäänä ja viihdyttävänä (droppi-)antina, pääsääntöisesti siksi, että luudat näyttävät lennettäessä Jedin paluun speedereiltä. Scifi-nörtit, iloitkaamme!No, on se päättömän miehenkin teurastus jo itsessään hupia. (Tyyppi on varastanut muuten Attumen the Huntsmanilta hevosen.)

Kokeiltavaksi ovat vielä jääneet Hallow's Endin pvp-tehtävät, joista yhdessä heitellään hajupommeja vastapuolen kaupunkiin, ja toisessa sabotoidaan juhlajuomia.

maanantai 15. lokakuuta 2007

Warcraftin matkaopas: Auringonnousu Booty Bayssa


Aamulla noin puoli kuuden maissa serveriaikaa Booty Bayn laitureilla voi ihailla loistokasta värinäytelmää. Auringonnousu värjää taivaan punaisen ja keltaisen eri sävyihin, valon määrä lisääntyy, aamu saapuu. Janeiro's pointista näkee erityisen hyvin lähtevät ja saapuvat laivat niiden kaartaessa läheltä pientä saarta. Tosin saarelle saapujien kannattaa varoa Mok'rashia, merellistä jättiläistä. Fiilistelykamaa.

perjantai 5. lokakuuta 2007

Uskomaton Wolpertinger

Brewfest-tapahtuma on tuonut mukanaan ram-kilpa-ajot, lagipiikit, hyökkäävät Dark iron dwarfit, hullunkurisen musiikin, naamareita sekä kasan olutta. Hieman näkymättömämmäksi ilmiöksi on jäänyt pieni olento, jota kutsutaan wolpertingeriksi.

Festivaalialueella Orgrimmarin edustalla goblin nimeltä Glodrak Huntsniper antaa tehtävän "Catch the Wild Wolpertinger!", jossa nimensä mukaisesti napataaan verkon avulla villejä wolpertingereitä. Eläimet vipeltävät festivaalialueella ja sen ulkopuolella, mutta ne nähdäkseen tulee olla armottomassa humalassa. Kannattaakin siis ostaa vahvinta löytämäänsä juomaa (allekirjoittanut totesi ogrejen myymän Mudder's milkin varsin toimivaksi) ja kulautella sitä alas ripeään tahtiin.

Kun on totaalisen wasted, alkaakin nähdä ympärillään pieniä harmaita pupujusseja, joilla on hirvensarvet, torahampaat ja selässä siivet. Ei hätää, näin pitikin käydä!

Kun alkuhämmästyksestä on selvinnyt (humalatilasta selviäminen viekin hieman kauemmin), voikin heittää verkkoa viiden villin wolpertingerin niskaan ja tehtävä on suoritettu. Helppoa kuin helboarin lahtaus. Palkinnoksi tehtävästä saa, mitäs muutakaan, ikioman wolpertingerin, joka asuu litran oluttuopissa. Mahtavaa!

En tiedä, mikä wolpertingerissä on parasta, sen epätodellinen, samalla karmaiseva ja hellyttävän suloinen ulkomuoto, vaiko sähisevät ja kehräävät äänet, joita se päästää. Joka tapauksessa tämä elukka haastaa jopa Children's weekin lemmikkit.

Päivitetty 18. 10. -07:
Hakukoneella selaaminen toi eteeni yllättävän tiedon vieläkin yllättävämmästä paikasta.

Suomen Metsästäjäliiton sivuilta löytyy
Juha K. Kairikon kirjoittama artikkeli Sarvipääjänikset (1999. Suomen Metsästäjäliitto - Finlands Jägarförbund ry. [07/04/1999]) . Siinä kuvaillaan ilmeisesti leikkimielisen metsästäjän tarinasta liikkeelle lähtenyttä uskomusta yhdistelmäeläimistä, jotka tunnetaan nimellä - arvaatteko jo - wolpertinger. Tarinat saivat lisätuulta siipiensä alle eläintentäyttäjien rakennellessa omia visioitaan kertomusten eläimistä.

Saksassa tarinat ovat osa metsästäjähuumoria, ja tapana onkin kertoa tarinan mielikuvituksellisuudesta tietämättömille, että jäniksille kasvaa sarvet näiden saavuttaessa 20. ikävuoden.

Blizzard on siis keksinyt mitä mainioimman folkloristisen viittauksen wolpertingereitä luodessaan. Kaikkea sitä onkin.