lauantai 3. marraskuuta 2007

Haastattelussa Baron Soosdon


Suomalainen machinima-tekijä Baron Soosdon (27) on päässyt pitkälle. Hän on julkaissut useita Wow-pelivideoita eri genreiltä, hänen videoitaan on ladattu runsaasti mm. Warcraftmovies.com:ista ja videot ovat myös saaneet tunnustusta eri tahoilta. Soosdonin järisyttävä musiikkivideo I'm So Sick rikkoi hiljattain Warcraftmoviesin platinanrajan (yli satatuhatta latausta), ja hänen WCM Halloween Contest -videonsa The Fifth Horseman sijoittui kilpailussa toiseksi.

Lokakuun lopulla Soosdon myös julkaisi tähän mennessä henkeäsalpaavimman machinima-tuotoksensa, Unlimited Escapism -sarjan Volume 0: Shock your senses. Videossa yhdistellään menevää musiikkia Wow-hahmoihin ja -ympäristöihin sekä muihin tietokonepeleihin ja jopa elokuviin. Wowittajat haastatteli Baron Soosdonia.

Itseään kieroutuneen huumorintajun omaavaksi kuvaileva Soosdon opiskelee tradeonomiksi ja kertoo pienenä halunneensa diplomi-insinöörikoirankasvattajaksi. Lähipiirinsä hän kertoo suhtautuneen elokuvaprojektiinsa ihmeissään ja innostuneena.

Miten menee juuri nyt?

"Ihan hyvin, kiitos kysymästä :) Machinimaa tehdessä ja koulusta valmistumista odoteltaessa."

Mikä inspiroi sinua tällä hetkellä elokuvia ja videoita tehdessäsi?

"Musiikki. Kaikissa elokuvissani musiikki on tähän mennessä tullut ensin. Ideat juoneen tai juonettomuuteen lähtevät aina hyvästä biisistä tai ideasta "tähän rytmiin olisi siisti tehdä tuo juttu" jne.

Hahmot ovat lähinnä oman kieron mielikuvitukseni tuotetta. Pahishahmoja on aika helppo tehdä - tapa ja tuhoa kaikki, mutta tyylillä. Hyvishahmoissa taas yritän välttää perinteisiä kliseitä ja koittaa keksiä niihin jotain nerokkuutta. Tosin, vielä on se "suuri ja mahtava" juonellinen elokuva tekemättä.

Kohtaukset ja tapahtumat johtavat aina siihen perimmäiseen kysymykseen - "miten teen tästä kohtauksesta coolin, siistin, makean ja mielenkiintoisen?""

Soosdon itse pitää monenlaisista elokuvista, mutta hyvän elokuvan tekevät hänen mukaansa hyvä juoni, hyvät näyttelijävalinnat ja se, että elokuva ei laahaa paikallaan. Homman pitää edetä. Soosdon ei itse ole vakavissaan harkinnut uraa oikeiden elokuvien parissa, muttei myöskään sulje tätä mahdollisuutta pois.

"Ura machiniman tai muun tietokoneohjatun elokuvan parissa tuntuisi oikeita elokuvia oikeammalta vaihtoehdolta."

Luovaa työtä

Entä miten päädyit World of Warcraftin pelaajaksi?

"WoWin peluun aloitin kaveriporukalla ihan julkaisun aikaan, eli helmikussa 2005. Alku oli ihan hienoa aikaa - kaikki oli isoa, uutta ja ihmeellistä. Tällä hetkellä pelaan todella vähän WoWia - suurin syy siihen on innostuksen puute. Päähahmoni (lv70 shadowpriest ja warlock) ovat Hordella. Nyttemmin olen leveloinut gnome rogueta Alliancella melko satunnaisesti.

WoWin takia muita pelejä ei ole tullut pelattua. Tuossa viihdehyllyssä on kasa pelejä odottamassa läpipeluuta. Suosikkipelejä kautta aikain ovat Doom, Final Fantasy VII, Zelda: A Link To The Past, F-Zero, Wipeout 2097, Wipeout 3 ja Castlevania: Symphony Of The Night. "

Tällä hetkellä videoiden tekeminen vie Soosdonin vapaa-ajasta suurimman osan. Shock your sensesiä hän valmisteli kolmisen kuukautta.

"Luova työ on miljoonia valovuosia edellä viihdyttävyydessään siitä ainaisesta samasta grindauksesta ja farmauksesta."

Mistä työstäsi itse pidät eniten?

"Sitä on aika vaikea sanoa. Raidielokuva Blackwing Lair: The Last Ride on aika tärkeä, sillä se antaa ihan hyvän läpileikkauksen vanhoihin hyviin aikoihin. Uusimmista videoista suosikkeja varmaankin ovat koko neliosainen Unlimited Escapism -trilogia sekä musiikkivideo I'm So Sick.

Kaikkien aikojen all-time machinimasuosikkini on erittäin helppo valita: Edge Of Remorse. Pelkästään musiikilla ja ääniefekteillä kerrottu elokuva on jotain aivan uskomatonta, se kolahti minuun heti sen nähtyäni.

Luottonäyttelijäni, ranskalaisen purppuraturbaanisen Olibith-gnomen elokuvat sisältävät niin hullua ja kieroa huumoria, ettei niistä voi olla pitämättä. Kun luottomiehistä puhutaan niin tietenkin yhdysvaltalainen Snoman pitää mainita - kaveri pistää WoWin maisemia uuteen uskoon erittäin kauniilla ja tyylikäällä tavalla. "

Videontekemisen suhteen Soosdon pitää itseään jonkinasteisena perfektionistina. Työ vaatii myös pitkää pinnaa ja joustavuutta, ja niitä mies kertookin omaavansa.

"Mukaan mahtuu myös isompi ripaus itsepäisyyttä."

Maiseman ihailua

Erityisesti Shock your senses -video tuo katselijan näkökulmasta enemmän tai vähemmän mieleen demot. Oletko ollut tekemisissä demoskenen kanssa?

"Ainoa kosketus demoskeneen on ollut oma käyntini vuoden 2003 Assemblyillä. Demot ovat hienoja juttuja, vertaus niihin on todella iso kehu. Ohjelmoida en osaa ollenkaan, mutta sen tiedän, että demojen tekijät ovat kovia jätkiä."

Miten videontekoprosessi sitten etenee?

"Kuten aikaisemmin mainitsin, kaikki alkaa musiikista. Sen jälkeen lähden etsimään maisemia tai käymään (Snomanin) grafiikkamuunnoksia läpi ja mietin mitkä sopivat mihinkin musiikin kohtaan. Eteneminen on aika satunnaista, esimerkiksi musiikkivideo I'm So Sickin tapauksessa sijoittelin ensiksi paikalleen lauluun ja soittoon hyvin synkkaavat kohtaukset, sen jälkeen vasta muuta.

Kohtaus, jossa netherdrake lenteli Azerothissa rakentui privaattiserverin avulla. Muutaman komennon kirjoittamisen jälkeen lentely oli mahdollista, loppu oli lähinnä kuvausta. Tosin tätä temppua ei kai enää pysty tekemään, tämän hetken privaattiserveriohjelmat eivät valitettavasti tue tuota toimintoa."

Uusimmissa videoissa on sekä in-game -kuvattua materiaalia, että "studiossa" tehtyä sellaista. Soosdon kertoo sinistä ja vihreää taustaa vasten kuvaamisen antavan mahdollisuuden yhdistää hahmot muihin peleihin. Toisaalta Wowin sisällä kuvattaessa on mahdollista saada hyviä kameran liikkeitä ja kuvakulmia mukaan.

Soosdon tekee paljon yhteistyötä muiden ihmisten kanssa videoita työstäessään. Hänen tärkeimpiä yhteistyökumppaneitaan ovat Snoman ja Olibith.

"Yhteistyö alkaa aina kysymyksestä. Lähinnä niin, että "kiinnostaisiko sinua tulla mukaan tälläiseen juttuun" jne. Tärkeimmät yhteistyökumppanit, Olibithin ja Snomanin värväsin ihan vaan rohkeasti kysymällä. Jokainen oli nähnyt jokaisen aiempia töitä ja yhteistyö lähti sujumaan ihan luontevasti. Ja kyllähän heistä ystäviä on tullut - jutellaan irkissä melkein joka päivä."

Kokoelma räjähdyksiä ja videopelejä

Soosdon päätyi tekemään Unlimited Escapism -sarjaa halusta yhdistää eri pelejä samaan videoon ja tarjoilla ihmisille silmänruokaa. Kukaan videoita katsellut ei varmasti voi kieltää, etteikö tavoite olisi onnistunut.

"Unlimited Escapism -leffoilla en oikeastaan halua ilmaista mitään. Osissa 1, 2 ja 3 tarkoituksena oli näyttää maisemia ja maalata kuvia trance-musiikin päälle. Osassa 0 tarkoituksena oli kylvää tuhoa ja räjähdyksiä. Järki, pointti ja juoni ovat tuntemattomia käsitteitä kyseiselle sarjalle."

Videossa Shock your senses yhdistellään pelejä ja sarjoja Wow-maailmaan. Mukaan ovat päässeet peleistä mm. Unreal Tournament 2004, Halo, Bioshock ja Jet Grind Radio. Sarjoista mukana ovat mm. Carnivale ja Ergo Proxy. Myös elokuva Terminator 2 on päätynyt Shock your sensesiin.

"Ne sopivat sinne. Unreal Tournament 2004 on ollut aika vakiotyökalu pitkän aikaa, sillä taustojen kuvaaminen sen avulla on helppoa ja uusia karttoja siihen saa todella nopeasti. Tulevaisuudessa pelien määrää on tarkoitus kasvattaa entistä enemmän."

Katse eteenpäin

Shock your senses ei ole kertaakaan aiheuttanut Soosdonille sellaista tunnetta, että pitäisi heittää hanskat tiskiin. Massiivista tuotosta ihaillessa sitä on vaikea uskoa.

"Jos tuo fiilis tulee, niin sitten viskaan ne hanskat tiskiin - siinä tilanteessa elokuva ei ole enää jatkamisen arvoinen (ainakaan niin kauan kuin teen tätä harrastuspohjalta ja ilmaiseksi)."

Entä mikä on Unlimited Escapism -sarjan tulevaisuus?

"Jatkoa seuraa tottakai, mutta sarja tulee ehdottomasti loppumaan aikanaan. Unlimited Escapism vol. 4 tulee sitten, kun seuraavasta WoWin lisäosasta voi nauhoittaa materiaalia. Tarkoituksena on myös tehdä vielä yksi Unlimited Escapism vol. 0 -elokuva. Tärkein seuraava askel on tietysti uuden keksiminen - kun tiedän tarpeeksi muista videonteko-ohjelmista, niin varmaan tartunkin seuraavaan UE-leffaan."

Aikaavieneen projektin jälkeen Soosdon ilmoittaa faneilleen pitävänsä pienen tauon elokuvanteosta, korostaen sanaa pienen. Tauosta huolimatta hän aikoo edelleen käyttää aikaansa elokuvientekoon.

"Elokuvanteko ei halua pitää taukoa minusta.. :)"

p. s. Miksi niin monessa Baron Soosdonin videossa lahdataan murlocceja?

"Ne limaiset pirut kehtasivat aikanaan kurluttaa ja heitellä seipäitä hahmojani kohtaan. Kosto on suloista."

Kiitokset kuvista Baron Soosdonelle

Muualla Wowittajissa:
Unlimited Escapism vol. 0: Shock your senses
Amaranth ja paroni

Ei kommentteja: